keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tukihenkilökin tarvitsee tukea eli opettajat selättämässä TVT-viidakkoa yhteisvoimin

Kevätkauden 2014 Vertaispäivityksen tapaamistuokiot käynnistyivät. Vertaispäivittäjä-tapaamiset tukevat TVT-tukihenkilöitä, sillä tukihenkilökin tarvitsee välillä tukea. Samalla tehdään yhdellä tavalla näkyväksi Open Päivityksen henkilöstökoulutuksissa karttuneita koulutussisältöjä, tietoja ja kokemuksia. Vertaispäivitys on osa Open Päivitys -koulutuksen tiedotustoimintaa. Aiheesta lisää Vertaispäivittäjä-blogissa, jossa tämä bloggaus on julkaistu 14.5.2014.

Ensimmäinen Vertaispäivityksen teema johdattaa havahtumaan nykytilanteeseen. Tieto- ja vuorovaikutusteknologian kirjo on nykyisellään niin laaja, että aikamoinen akrobaatti täytyy olla, jos kaiken moninaisen yksin hallitsee. Jotta verenpaine ei nousisi turhan päiten, kannattaa etsiä yhteistyötä, niin opettajakollegoiden kuin oppijoiden kanssa. Teknologia omaan rooliinsa. Alku vaatii aina ylimääräistä, mutta tähtäimessä työn helpottaminen.



Kevätkaudella 2014 tapaamisiin osallistuneitten kanssa pohdittiin, mitä vertaisoppiminen on, missä sitä tapahtuu ja mikä sitä edistää.

Mitä vertaisoppiminen tässä tapauksessa eli koulussa opetusteknologian kanssa on?

Se on yhteisöllinen työtapa, keskustelua kollegan kanssa, ideoiden jakamista, avointa työskentelyä, hyvien käytänteiden siirtämistä, halua omaksua uutta ja toteuttaa se käytännössä, auttamista, innostamista.

Se on sitä, ettei panttaa tietoa ja osaamista. Jakamisen eetos ei ole päivän selvä, se pitää erikseen ottaa esille ja puhua. Jakamiseen ei ole tottumusta, sillä opetustyön historiaan kuuluu itsenäisyys, yksintekemisen kulttuuri. Julkisuuteen ei olla totuttu, mikä voi nousta esteeksi, vaikka muuten halua yhteistyöhön periaatteessa olisi.

Vertaisoppiminen opettajan työssä on myös oman tietämättömyyden tunnustaminen ja uskallusta kysyä. Se on sitä, ettei jää selvittämään yksin asioita. Tämä on joskus ammattilaiselle vaikeaa. Alansa osaaja ei aina luntevasti kysele ja tuo omaa epätietoisuuttaan kysymysten kautta näkyväksi. Opettajan ammati-identiteettiin ei ole kuulunut avun pyytäminen.

Vertaisoppimiseen kuuluu myös tasa-arvoisuus: kumpikaan ei ole toistaan parempi, ylempänä toista, vaikka on jollakin osa-alueella osaavampi. Asioita selvitetään yhdessä.

Opeverkostoissa oppiminen on auttajalle kevyttä. Kysyjäkin voi olla huoleton. Kun avun tarpeen edissää verkostolle, potentiaalisia auttajia on lukuisia ja vastaus näkyy kaikille. Kuormitus ei kohdistu aina yhdelle ja samalle henkilölle. Auttajalle vaiva ei ole suuri, kun hän tietää ja tuntee asian hyvin. Siinä, missä noviisi saattaa käyttää pahimmillaan tuntitolkulla aikaa jonkin pulman selvittämiseen, asiantuntijalta vierähtää muutama minuutti avun antamiseen. Verkostoissa auttaja voi luottaa siihen, että vastavuoroisesti itselle on apua tarjolla tarpeen tullen. Opeverkostot elävän nykyisin kultakauttaan Facebookissa.

Missä sitten vertaisoppimista voi tapahtua? 

Sitähän voi tapahtua kaikkialla, mutta toisaalta sille pitää olla myös sovittuja mahdollisuuksia. Luontevasti sitä tapahtuu niissä tilanteissa, joissa ollaan saman asian kanssa tekemisessä, kun on jollakin lailla yhteisiä intressejä.

Vertaisoppimisessa toisen ei tarvitse olla saman aineen tai alan opettaja, toisen ei edes tarvitse olla opettaja. Vertaisoppimista tapahtuukin välillä sattumalta. Monialaisuus hedelmöittää vertaisoppimista. Tärkeää on kohdata toinen, olla avoin ja havaita oppimisen mahdollisuusavaruus.

Tietoinen opitun työstäminen ja reflektointi on tärkeä edellytys aiempien tietojen ja toimintatapojen työstämisessä. Älä siis kulje onnesi ohi. Muista serenpideetti, sattumahdollisuus: menee johonkin ihan uuteen paikkaan, on avoin ja tietoinen uuteen, erilaiseen, odottamattomaan törmäyttämisen luomasta oivallusmahdollisuudesta.

Kun teet jotain yhdessä toisen kanssa, näytä omaa työtapaasi ja havainnoi tietoisesti toisen työtapaa. Teknologian kanssa ihmiset luovat rutiineja ja saattavat tottua mutkikkaisiin työtapoihin. Toiset löytävät hyviä oikopolkuja, mutta eivät osaa jakaa niitä muille, koska oma työtapa on päivän selvä eikä tule näkyväksi ennen kuin joku huomaa vieressä katsoessaan, että ahaa, voiko tuon asian tehdä myös noin.

Vertaisoppiminen ei siis useinkaan ole suunniteltua. Parhaimmillaan sitä syntyy, kun ihmisillä on halu ja valmius oppia yhdessä, oppiarvoista ja ammattinimikkeistä piittaamatta, ilman roolin luomaa rajausta omalle toiminnalle.

Kouluttajat olivat kohdanneet tilanteita, joissa opettaja oli kieltäytynyt auttamasta kollegaansa, koska hänet oli omien sanojensa mukaan palkattu opettamaan omaa oppiaineitaan, ei kouluttamaan kollegoitaan. Kun vertaisoppiminen toimii hyvin, se on molemminpuolista, tasavertaista ja eteenpäin kuljettavaa. Ei kuormitus vaan voimautus – kaikille osallisille. Vertaisoppiminen on näin myös osa työhyvinvointia ja työyhteisön toimivaa vuorovaikutusilmapiiriä.

Vertaisoppiminen ei aina vaadi samanaikaista kohtaamista toisen kanssa. Sitä voi tapahtua myös itsenäisesti, vaikkapa silloin, kun tutustuu muiden tekemisiin esimerkiksi blogien tai videoitten kautta.

Mikä edistää vertaisoppimista? 

Vastarinnasta oivalluksen kautta oppivan
asenteen iloon, jota voi jakaa kaverille kans.
Tärkeitä tekijöitä:

  • oikea asenne
  • hyvä ilmapiiri
  • luottamus
  • kunnioittaminen
  • kannustavuus
  • sallivuus
  • avoin lähestyminen 
  • yhteinen kieli ja sen etsiminen
  • kysyminen
  • avun tarjoaminen
  • toisten kuunteleminen
  • ajatusten vaihtaminen
  • halu tehdä yhteistyötä
  • halu muutokseen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti