Stadin ammattiopistossa koettiin yhdessä tekemisen voimaa

Juuri päättyneessä jo käsitteeksi muodostuneessa 'openpäivitys'-koulutuksessa tehtiin konkreettista työtä virtuaalisilla työkaluilla. Koulutuksen aikana saimme nähdä ja kokea miten ideasta syntyi, aihio, josta syntyi valmiita kursseja ja virtuaalisia työtiloja oppimisprosessin tukemiselle sekä tiedon ja kokemusten jakamiseen.

Fronter.fiOli myös mukavaa nähdä mitä kaikkea avoimella suhtautumisella, suunnittelulla ja kovalla duunilla saadaan aikaan. Tämä taas todistaa sen vanhan viisauden että "nälkä kasvaa syödessä", ja haluaisi osata enemmän, totesi Stadin ammattiopiston opettaja kurssin päätössession virtuaalisessa keskustelussa, jossa osallistujat saivat antaa vertaistukea ja palautetta toisilleen. 

Opetushallituksen rahoittamalla Open Päivitys kurssilla rakennettiin Stadin ammattiopiston Fronter  -alustalle mielekkäitä työtiloja (kursseja, mediakirjastoja etc). Osa hyödynsi myös some-palveluja esim. Blogin muodossa.

Koulutuksessa yhdistyi myös oppimisympäristön ja sosiaalisen median edut näppärästi, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.  Stadin ammattiopiston alustaratkaisussa voidaan yhdistellä työkaluja ja sisältöjä tilanteen edellyttämällä tavalla. Oppimisalusta on hyvä väline, kunhan sitä vaan lähtee rohkeasti käyttämään, totesi yksi kurssilaisista.

Oli hieno nähdä miten kurssin aikana yhdistyi ihmistet, sisältö ja toiminta mielekkääksi tieto-ja viestintä teknologian pedagogiseksi käytöksi - vertaisoppimista unohtamatta.

Mielestäni oli kiinnostavaa myös soveltaa uusinta opetusteknologiaa Stadin opettajien kanssa. Tästä se lähtee.

Christian Komonen, toimii Pearson Intenational /  Fronter Nordic -yrityksessä asiantuntijana ja oli yksi Opetushallituksen Open Päivitys kurssin vetäjistä Anne Rongaksen lisäksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Opettajat kertovat kehitystehtävästään: Kokemuksia Eliademyn käyttöönotosta

Pieni tarkistuslista opetuksen tvt-suunnitteluun

Kielen opettajalle muutama vinkki...