Keudan opettajat nostivat verkko-opetuksen uudelle tasolle


Ammatillisen Open päivityksen Keudan (Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä) ryhmäläiset uudistivat opetustaan monin tavoin sekä kehittivät yhteistyön muotoja työyhteisöissään.

Keudan Moodle-ympäristön käyttö vaihtelee paljon eri yksiköissä ja samankin yksikön opettajien välillä. Myös koulutuksen osallistuneissa oli niin verkko-opetuksen edistyneitä käyttäjiä kuin ensimmäistä verkkokurssiaan rakentavia opettajia. Toinen toisiltaan oppiminen toimikin ryhmän sisällä hienosti ja tuloksia saatiin ihailla koulutuksen päätöspäivässä 18.4. Järvenpäässä.

Omien resurssien rajallisuus omaan oppimiseen lähipäivien ulkopuolella, oli selkeä huolenaihe opettajilla. Työnantaja on antanut mahdollisuuden lähipäiviin osallistumisiin, mutta etä- ja vertaistyöskentely on pitänyt hoitaa työpäivien ulkopuolella. Käytännössä koulupäivän aikana ei juurikaan ole mahdollisuutta esim. vertaisohjaukseen vaikka tarvetta ja halua olisikin.

Tuusulan koulutusyksikön tuotantoluokassa ryhmäläiset tutustuivat virtuaaliluokan toimintaan.


Lähipäivässä 18.4. täytettiin koulutuksen loppupalautteita.

Osallistujien kommenteissa palautekeskustelussa tiivistyi tärkein anti:

Tältä kurssilta olen saanut runsaasti virikkeitä eli tämän open päivitys on ladattu onnistuneesti versioon 2.0.”

Kurssia pidän itselleni hyödyllisenä, olen saanut rohkeutta lähteä tulevaisuudessa kokeilemaan uusia sosiaalisen median keinoja - toivottavasti kollegoiden kanssa yhdessä!”

"Lukujärjestykseen olisi merkittävä aikaa myös yhteiselle suunnittelulle. Vain siten saamme asioita vietyä eteenpäin ja kehittyisimme omassa työssämme ja auttaisimme myös muita kehittämään ja kehittymään."

Loppupalautteessa koulutuksen laatu arvioitiin olevan hyvää keskitasoa. Koulutuksen todellisen vaikuttavuuden arveltiin selviävän vasta myöhemmin, kun pääsee rauhassa miettimään asioita ja tutustumaan jaettuihin aineistoihin. Edulan mediakirjastoa pidettiinkin mahtavana resurssina työkalujen ja menetelmien opetteluun myös jatkossa. 

Kouluttaja kiittää motivoitunutta ja aktiivista ryhmää yhteisestä matkasta!

t. Tiina Front-Tammivirta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oppimisanalytiikka opettajan työvälineeksi

Kielen opettajalle muutama vinkki...

Opettajat kertovat kehitystehtävästään: Kokemuksia Eliademyn käyttöönotosta