Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Digistrategia kulttuurisen kestävän kehityksen työkaluna

Kuva
Strategioiden tavoite on ohjata toimintaa haluttuun suuntaan. Jos tämä ei toteudu, strategiatyö on epäonnistunut. Sama sääntö koskee koulujen digistrategioita. Sen vuoksi on tärkeää tunnistaa nykytilanne, jonka pohjalta tehdä sopivan yksinkertainen strategia.   Strategia parhaimmillaan on kulttuurin muuttamista haluttuun suuntaan kulttuurilla, mutta hyväkin paperi toimii vain silloin kuin myös jalkauttamisessa onnistutaan. Päinvastoin taas huonon strategian tai jalkauttamisen epäonnistuminen vaikutus on päinvastainen; se lukitsee nykyisen tilan entistä tiukemmin vallitsevaksi ja vahvistaa käsitystä ettei organisaatiossa edes ole kehittämiselle tilaa tai tarvetta.  Tämän vuoksi myös koulun tai kunnan digistrategiaa tehdessä tulisi huomioida ja ymmärtää vallitsevaa toimintakulttuuria hyvin. Vaikka edesmenneen johtamisprofessori Peter Druckerin kuuluisa lause ”Toimintakulttuuri syö strategian aamiaiseksi” on paljon käytetty, niin se kuvaa hyvin sitä totuutta, että pakottamalla ei