Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Loistava kuvaus- ja editointiyksikkö samassa paketissa

Tehtävänämme oli kouluttaa opettajia videoiden tekoon. Osallistujia oli lopulta 10 henkilöä. Osalla opettajista oli ajatuksena tehdä videoita oman oppiaineensa tueksi ja osa haki vinkkejä, miten videoita voisi hyödyntää opetuksessa. He tekisivät videoita yhdessä oppilaidensa kanssa. Videoiden teon yksi ongelma on se, että tarvitaan laitteita. Ensinnäkin tarvitaan kamera ja toiseksi tarvitaan editointiohjelma ja kolmanneksi tarvitaan kone, jolla niitä videoita sitten editoidaan. Tähän on kuitenkin olemassa ratkaisu eli yksi laite, joka hoitaa kaiken eli iPad. Koulutimme kahtena päivänä Mikkelin opettajia videokuvauksen ja –editoinnin mahdollisuuksiin. Laitteistoksi valikoitui iPad, koska Otavan Opistolla oli niitä lainattavaksi, eikä useammankaan iPadin kuljettaminen koulutuspaikalle ollut ongelma. Editointiohjelmaksi valitsimme iMovien, koska se on kokemustemme mukaan yksinkertainen, mutta sisältää silti riittävän paljon ominaisuuksia. Koulutuksen alussa kävimme läpi erilaisia e