Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2013.

Vertainen vierelläsi – siinäpä oppimisympäristön rikastaja

Kuva
Open Päivitys -koulutuksen ensimmäiseen tuotantokauteen kuului pieni Vertaispäivittäjä-koulutus ja koko koulutusohjelmaan on syväkoodattu vertaistyöskentelyn ja vertaisoppimisen ajatus. Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö etenee hitain askelin, jos jokaisen on opittava yksin kaikki mahdollinen ja jos pedagogista kehittämistyötä pitää käydä sisäisellä pururadalla. Yksin tekemisen aika on kerta kaikkiaan ohi tällä saralla. Kädet eivät riitä, pää ei kestä eikä homma etene oppijoitten toimintaan, mikä taitaa olla kaikista ikävin seurannainen tuskaisesta yksinpuurtamisesta. Toisen ja kolmannen tuotantokauden aikana Vertaispäivittäjä kuuluu koulutuskokonaisuudessa koordinaation tuottamaan tukipalveluun. Nyt syksyllä 2013 tarjotaan uusi tilaisuus aiemmin Open Päivitykseen osallistuneille, nyt koulutuksissa oleville ja kenelle tahansa kiinnostuneelle osallistua Vertaispäivittäjä-kurssille (maksuton). Ilmoittautuminen on avattu ja ajankohdat päätetty eli jokainen sessio aam